Muut kuukaudet

KUUKAUDEN ESINE

Toukokuu 2007

 

Kudottu Stalinin muotokuva

Stalinin kuva: 23,5 x 18,5 cm, loimi on valkea ja kude musta puuvillalanka.
Oikeassa alareunassa on merkintä Edw. Cooper.

Ennen talvisotaa Englannissa syntynyt, mutta Vaasassa asunut Edward Cooper perusti Järvenpäähän Nukka Kutomo Osakeyhtiön, jonka tuotteita piti asettaa näytteille ensimmäiseen sodanjälkeiseen suomalaiseen teollisuusnäyttelyyn Moskovassa 1947. Katseenvangitsijaksi osastolleen Cooper suunnitteli generalissimus J.V. Stalinin kuvan.

Tekstiilivaltuuskunnan Tiedotusosaston Helsingissä marraskuun 5. päivänä 1948 H-L. Vatajan allekirjoittaman kirjeen mukaan Järvenpään Mattokutomo Oy:lle palautettiin kolme Moskovan näyttelyyn osallistunutta Stalinin muotokuvaa.

Tutkielmassaan ”Kudottuja muotokuvia” Marketta Tamminen kirjoittaa: ”Esikuvana oli todennäköisesti joku painettu kuva, josta Cooper ensin piirsi itselleen jäljennöksen ja sitten suuren 123,5 x 91,5 cm kokoisen kudontamallin. Tämän säilyneen mallin on Kansallismuseo saanut valmiin kuvan ohella lahjaksi rouva Cooperilta. … Näyttelyssä mahdollisesti myytiin joku kuva, mutta selville ei ole käynyt, minne sarjan muut kuvat ovat joutuneet.”

 

Joulukuussa 1999 eräs museovieras toimitti Lenin-museolle lahjoituksena yhteensä kahdeksan kudottua Stalinin muotokuvaa. Yhden muotokuvan kudelanka on punaisenruskea.


Tutustu myös Työväenmuseo Werstaalla sijaitsevaan Tekstiiliteollisuusmuseoon ja siellä esillä olevaan ns. Jacquard -kutomakoneeseen.
www.tyovaenmuseo.fi