Mustan nauhan päivä Lenin-museossa tiistaina 23.8.


Julkaistu 17.8.2022

Mustan nauhan päivänä tiistaina 23.8. Lenin-museossa Tampereella muistetaan totalitarismin eli stalinismin ja natsismin uhreja.

 

Museoon on koko päivän kello 11-18 vapaa pääsy ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran projektikoordinaattori Meeri Siukonen kertoo Stalinin vainojen muistot -hankkeesta kello 16 alkavalla luennolla. Ennen luentoa on opastettu kierros museoon kello 15.

 

SKS:n hankkeessa on haastateltu Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa 1930-1950-luvulla kuolleiden tai kadonneiden suomalaisten jälkeläisiä. Vainoissa kuoli tai katosi eri arvioiden mukaan 8000-25000 suomalaista. Haastattelujen lisäksi on kerätty alkuperäisaineistoa, kuten kirjeitä ja päiväkirjoja.

 

Meeri Siukonen kertoo hankkeen aikana karttuneista aineistoista sekä niistä nousevista näkökulmista. Hankkeessa on kerätty tietoa siitä, mitä vainojen uhreista tiedetään, miten heidän vaiheitaan on pyritty selvittämään, miten muistitieto vainoista on kulkenut suvuissa, miten Stalinin vainot ovat vaikuttaneet jälkipolviin ja millaisia ajatuksia sekä tunteita aihe herättää tänä päivänä.

 

Ennen luentoa on opastettu kierros Lenin-museon näyttelyyn. Näyttely kertoo Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta sekä Suomen suhteista Neuvostoliittoon. Stalinin ajan totalitarismi on yksi näyttelyn keskeisistä teemoista.

 

Elokuun 23. päivänä vuonna 1939 Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, joka tunnetaan allekirjoittajiensa mukaan myös Molotov-Ribbentrop -sopimuksena.  Sopimuksen vuosipäivänä on toteutettu erilaisia mielenilmauksia, joista tunnetuin on vuonna 1989 Virosta Liettuaan ulottunut Baltian ketju. Valtava joukko ihmisiä otti toisiaan kädestä kiinni ja muodosti satojen kilometrien pituisen ihmisketjun.

 

Euroopan parlamentti julisti vuonna 2009 päivän totalitarismin uhrien muistopäiväksi. Lenin-museossa Mustan nauhan päivää on vietetty vuodesta 2016 eli museon kokonaisvaltaisesta uudistamisesta lähtien. Museo kertoo nykyisin Suomen ja Venäjän suhteista sekä Neuvostoliiton historiasta kriittisellä otteella.

 

Lisätiedot:

Työväenmuseo Werstas

museolehtori Hanna Yli-Hinkkala

puh. 050 440 1158

if.oe1728650635sumne1728650635avoyt1728650635@alak1728650635knih-1728650635ily.a1728650635nnah1728650635

 

 

Lehdistökuvia:

Vankileiripienoismalli museon näyttelyssä. Ylläolevan lampun kupu muodostaa kartan vankileirien saaristosta.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Lenin-museon multimedioissa on runsaasti tietoa suomeksi, englanniksi ja venäjäksi Neuvostoliiton historiasta.

Kuva: Olli-Pekka Latvala

Suomalaisia Svirstroin työleirillä Neuvostoliitossa vuonna 1934. Mustavalkoisessa valokuvassa kymmenen naista, osalla lapiot käsissään. Stalinin vainojen muistot -keruun kuva Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta (SKS KRA).

Suomalaisia Svirstroin työleirillä vuonna 1934.

Kuva: Stalinin vainojen muistot -keruu, SKS KRA.

Lataa täysikokoinen kuva tästä